perjantai 4. joulukuuta 2015

Vähän pirsistystä.

 Ostin ensin joku ppäivä sitten 2 hyasinttia. Sinisen ja valkoisen. Sinisessä on yleensä voimakkaamppi tuoksu ja voi olla, etten kestä sen tuoksua. Nyt se on nupulla vielä, eikä tuoksu.
Tänään kävelin kukkakaupan ohi ja katsoin heidän kukkiaan. Yhdessä korissa oli nättiä valkoista kukkaa, joka olikin tulilatva, josta en niin välitä. Vieresä oli valkoisia  Paavalinkukkia ja tämä oli pakko saada.

 Hyvinvoivan näköisiä kaikki.

Valkoinen hyasintti on vielä näin nupullaan ja siihen tulee näköjään 2 kukkaa. Sininen on vielä pienempi. Siinä minun joulukukat  nyt ovat vähän etuajassa hankittuina. 

torstai 3. joulukuuta 2015

Tänään tulleet.

Sain tänään  lahjaksi tämmöiset:
Hoya Pubicalyx on minulle uusi laji. Kukka on tuon perhosen värinen, jos oikein luulen. Näitä on kaksi ja molemmissa on jo hyvät juuret.

Sain myös monen monta Hoya bellan pistokasta. Nyt ei tarvitse surra sen aiemman paleltuneen kanssa enää. Näistä tulee ihana ja tuuhea kukka amppeliin. Pikkuposliinikukka.

maanantai 30. marraskuuta 2015

Hoya päivitys.

Laitan nyt tähän tämän päiväisen  tilanteen näitten kanssa.

Hoya acuta verticilla. Taisin antaa liian vähän vettä, mutta nyt vaihdoin uudet mullat ja toin olohuoneeseen kirkkaan kasvivalon alle.

On siinä jotain pientä kasvunalkua näkyvissä ja nyt vaan toivon sen innostuvan kasvamaan.

Hoya astralis kasvaa, mutta ei mitään uutta muuta.

 Hoya bellan laitoin ruukkuineen ison lasimaljakon sisään, sillä en tiedä tekeekö se mitään.
Oisko tehnyt tämän lehden salaa minulta. Tänään sain tietää saavani pari pistokasta lisää, joten ehkä tämäkin sitten innostuu.

Hoya carnosat juurtumassa.

Tämä ystävälleni menossa oleva voi näistä kaikkein parhaiten. Uusi lehdenalku on taas noitten vasta tulleitten lehtien välissä.

 Olis suihkuun menon aika tällä Hoya carnosa Kirimson Queenilla. Tämä pistokas tuli juurellisena.

Se tekikin  heti kaksi lehteä ja nyt kolmannen niitten välistä.

 Hoya carnosa rubra. Näitä ostin kaksi ja tämä on tehnyt yhden lehden.

Tämä toinen on tehnyt jo 4 lehteä.

 Hoya dennisii on tehnyt jo muutamia lehtiä.

Tämä on niin hentoinen laji, että  noitten ohuitten alkujen kuvaaminen on vähän hankalaa. Tätä tilasin pari lisää, sillä tahdon tästä tuuhean.

 Hoya jennifer ei tee mitään.

 Vaihdoin siihenkin uuden mullan.

 Hoya halophila on ollut myös ruukkuineen isossa maljakossa.

Nyt vasta näyttää tämän verran uutta alkua.

 Hoya leucohorda tuli juurettomana ja...

 sekin lähti kasvamaan vasta lasimaljakon sisällä.

 Hoya kentiaana on tehnyt muutamia lehtiä.

 Joitain kohtia vois kuvitella uusien lehtien aluiksi.

 Hoya retusa. Tästähän paleltui puolet tänne tullessa ja luulin jo, että heitän tämän roskiin.

Nyt siinä näkyy tuon verran uutta.

 Hoya sp sulawesi 7752 juurtuu vielä.

 Sen kukkatappi herätti toiveita, mutta...

sen nuput kuivuu.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Päivän kukkahoidot.

 Vaihdoin joitain uusiin multiin ja siksi jätin kukkateipit vielä paikoilleen.  Lisäksi laitoin kaksi ruukkua Hoya carnossaa? tuommoiseen mustaan rottinkiseen telineeseen.

 Saint Pauliat talvilevolla.

 Jokainen kukka saa edes vähän valoa.

Aurinkoisena päivänä ei makuuhuoneessa lisävaloja tarvita. Tänään suihkutin muutamia kukkia.

 Laskuvarjolyhty kukkii ja tekee nuppuja hyvää tahtia.

 Hernevillakko?
Kasvaa sekin, mutta sitä en tiedä voiko  hyvin. Jotain vaaleaa niitten pinnalla, josta en tiedä kuuluuko asiaan.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Kastelen liikaa?

Kuulemma muoviruukkukin käy, jos kastelee nuukasti, mutta minä en sitä osaa, joten vaihdoin Hoyan alkuihin saviruukkuja.
 Tämän Hoya sp. sulawesi 7752 pistokkaat laitoin  nyt samaan ruukkuun kaikki.

 Oli niissä juuria jonkun verran.

Nämä pääsivät myös isompiin ruukkuihin.

Tuossa on vielä muoviruukku.

Se ilmeisesti on tykännyt siitä, sillä se teki jo uusia lehtiä.
En raski ostaa uusia ruukkuja ja aina, kun löydän kirpputoreilta ruukkuja, niin maalaan ne ensin mustiksi. Täytyy käydä vielä yksi kerta, sillä muutama ruukku on vielä tarpeen.

Lähti kasvamaan.

 En  oo kyllä uskaltanut kastella, mutta sumutan samalla, kuin muitakin kukkia.

 Ehkä se työntää juurensa syvemmälle.

Uutta kasvua näkyy monessa kohdassa. Tämä on Helmivillakko.

torstai 19. marraskuuta 2015

Miten käynee?

Lisää tekee noita nuppujen palleroita.

 Tässä viikko sitten otettu kuva ja kyllä niissä eroa huomaa.

 Nyt sen täytys kasvattaa nupuille vartta.

 Voihan se olla, että nuput ovat kaikki ensin tuommoisia palleroita ennen, kun ne varret niihin kasvaa?

On sillä varmaan juuria jo, sillä pientä kasvunmerkkiä huomaan kuvaa suurentamalla.  Jospa tuo kukkisi jo joulun aikaan.