lauantai 31. lokakuuta 2015

Vauva Soilikkeja.

Laitoin Soilikin lehdenpaloja multaan jo elokuussa, kun leikkasin emokukasta ruman ison lehden pois. Olin jo moneen kertaan heittämässä näitä roskiin, mutta minua rohkaistiin odottamaan vielä.
 Nämä ensimmäisen lehdenpalan vauvat voi jonkun ajan kuluttua jo vieroittaa emostaan.

 Nämä kaksoset ilmestyivät n. 2 viikkoa sitten.

 Ja nämä yllättivät tänä aamuna. Tässä ruukussa on sen ison lehden tyviosa.

Niin ovat pieniä vielä, mutta niitä tulee monta. Ylemmästä kuvasta näkee miten alkuja on koko lehden leveydeltä tulossa.
Tytönpoika se nosti muovipullon puolikkaan ruukunpäältä ja ihmetteli miks sitä kukkaruukussa pidän. Olipa iloinen aamu, kun nämä nähtiin.

Lisäsin kuvia vielä, sillä eihän nuo nousekaan mullasta, vaan sen lehden ilmassa olevasta reunasta.

perjantai 30. lokakuuta 2015

Toinen kukka aukesi.

Kukat kuulemma kestää pitkään. Jännä nähdä miten tuon vanhemman (vasemmmalla) kukan hapsut kihartuu muutamassa päivässä ja kiva seurata kuivuuko ne lopulta kokonaan.
Nyt on vielä useampikin nuppu tullut, joten seurattavaa riittää.  Ötökät on hävinneet, mutta suihkautin tänäänkin vielä provadovettä näille.

Hoyan kasvualusta.

 Kookosmultaa.

6 dl kookosmultaa, 2 dl pientä lecasoraa ja 2 dl perliitttiä.

Tämä seos käy joillekkin Hoya lajikkeille. Minulla se on vielä keväinen asia miettiä mille tätä laitan. Nyt kaikki ovat orkideamullan, mullan ja perliitin seoksessa ja ehkä joissain on lecasoraakin mukana.

Nyt vaan keskityn kevääseen asti pistokkaiden juurruttamisiin ja niitten seuraamiseen, missä kasvua näkyy jo.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

2 uutta Hoyaa.

Hoya Krimson Queen pistokas, jolla oli mahtavat juuret. Kukat ovat punertavat.

 Se olikin ensimmäinen pistokkaista, jolla on jo vartta. Pääsi heti ruukkuun kasvamaan.

Näissä Hoya carnosan? kolmessa pistokkaassa ei ollut juuria vielä. Nekin ovat hyvänkokoisia. Lajiketta en tiedä.

Lehdet ovat isot ja kiiiltävät. Kukat kuulemma vaaleanpunaiset.

Yhdessä pistokkaassa on kukkatappi.

Näitten kanssa piti jännittää, sillä paketin piti tulla eilen. Kävin vielä illalla postissa kyselemässä, mutta he eivät voineet mitään, sillä pikkupaketit ei tuu heidän kauttaan. Pakkasta oli yöllä ja aamulla, mutta onneksi eivät olleet kärsineet yhtään.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Kukan tappajaks ryhtynyt.

Ei yksi paritta, eikä kaksi kolmennetta. Voi kauhee, minkähän minä huomenna saan hengiltä.
 Tuon elämä ei näyttänyt oikein hyvältä ja yritin jo kerran aiemminkin tutkia mikä sitä riivaa. Joku  oksa katkesi jo silloin, mutta nyt kävi köpelösti. Ei se niin helppoa ole tuosta narujen väleistä pois saada.

 Karsittu versio siitä. Tutkimus osoittti, että liikaa oon juottanut.

Nyt on oksia juomassa lisää sitä samaa tarjottua nestettä. Kolmessa purkissa juoruja.

Tänään aukesi :)

 Yön aikana nupusta tuli kukka. Laskuvarjolyhty.

Aika jännä.

 Päältäpäin näyttää tähdeltä.

Parin tunnin kuluttua se oli auennut enemmän.

 On se vaan omituinen.

 Persoonallinen.

Se kasvaa vaan jotenkin rumasti. Latvus on taipuisa ja sitä voi hyvin kieputtaa mieleiseen suuntaan, mutta sillä on voimakas oma tahto. Täytyis pyyhkiä sen lehdet joku päivä. En tiedä voiko suihkuttaa.... täytyy ottaa selvää.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Syklaamin hengenlähtö.

 Kuukauden ilo.

 Joku aika sitten lupsahti yksi kukka. Sit kuoli, tai kellastui lehtiä vähän väliä.  Eilen siitä irtosi kolme lehtituppoa ja tänään näytti tältä.

Oon nyppinyt  kuolleet kukat ja lehdet pois, etteivät märännytä sitä juuresta.

 Ei tuolla ihan hirveän huonolta näytä.

Kuolema näyttää tältä! Aika se on kukillakin syntyä ja kuolla.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Hoyat kasvaa.

Mutta mielestäni hitaasti. Katsotaas päivän tilannetta ;) Kuvat ovat tosi paljon suurennettuja.

 Ystävälleni menossa oleva Hoya carnosa teki jo alkuun vauhdilla yhden lehden, mutta tuo sen lehden juuressa oleva tappula alkaa nyt vasta näytttämään kasvun merkkiä. Teki pienet tupsukorvat.

 Omani samaa lajia teki heti alkuun 2 lehteä ja sekin miettii vielä mitä tekisi. Tuossa alempana on pieni tummanpunainen kohta ja on jännää nähdä mitä se siitä kehittää.

 Tämä teki parina päivänä  yllätyslehden. Siinä on kasvun merkkejä muuallakin. Tosi nopea tämäkin, kun alkuun pääsee. Tämä on myös Hoya carnosa, mutta tarkempaa lajia en vielä tiedä.

 Hoya kentiana on kapea ja pitkälehtinen hoya.

 Se tekee lehtiä muutamasta kohtaa.

Hentoinen Hoya dennisii tekee uutta kasvua myös muutamasta kohdasta.

Nuo pienemmät lehdet se teki tosi nopeasti. Kuvittelin tätä paljon isokokoisemmaksi, mutta onhan nämä pikkulehtiset amppelissa todella nättejä. Sitten tietysti, kun tuosta kasvavat vielä.

 Tämä on toinen Hoya carnosista, joiden lajia en vielä tiedä. Sekin mietti tosi pitkään ja nyt on juuressa tuommoinen lehden alku.

On sen latvassakin joku alku ollut jo alusta asti. Ehkä ne tarviivat aikaa uuden kasvun alussa ja onhan nyt talviaikakin kaiken lisäksi.

Myrkkyä niskaan.

Mokomat pikkukärpäset l. harsosääsket ärsyttää. Yks istuu....

tuossa lehden alla ja sinnehän ne kentää piiloon.

Tänään liotin  puolikkaan Provadopuikon suihkepullon veteen  ja nyt äsken jo kokeilin.

En millään antais niitten estävän kukkieni uutta kasvua.
Lentää niitä vieläkin, mutta en uskaltanut jokaiseen kukkaan sitä vielä sumuttaa.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Tämmöisen kukan hankin.

Perunkoiso, Nicandra physaloides

Tämän kun laittaa parvekkeelle ei pitäis ötököitä sen jälkeen löytyä. 

torstai 22. lokakuuta 2015

Voi itku!

 Tämän laskuvarjolyhdyn nuput alkaa olla suurempia, kuin koskaan. Kuvasin sitä taas aamulla ja suurentaessani kuvaa...

 näin tämmöisen yllätyksen. Kirvoja!

 Äkkiä Provadopuikkoja multaan ja mäntysuopaa sumuna kirvoille.

Yks kirva vielä jatkoi hillumistaan, mutta ei kauaa. Mistä ihmeestä ne nyt tänne tulivat, kun olen pitänyt parvekkeenoveakin hyvin vähän auki?
Voi kauhistus, jos ei olis kameraa, eikä kuvan suurentamisen mahdollisuutta.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Lehtiä tälle myös.

 Siinä se peikonlehti on vähän muita vähemmälle jääneenä, mutta tykkään siitä just tuossa.

 Monta päivää kestää aueta.

 Sieltä on tulossa toinenkin, mutta ilmeisesti pienempi lehti. Näkyy takaa kaikkein vaaleimpana.

Tästä tulee onneksi reijällinen ja toivottavasti myös suurin. Tämä on sen ensimmäinen täällä kasvanut lehti.

 22.10 aamusumutuksen saaneena.

No, eipä siinä ole tuon enempää reikiä.